Auringonpimennys 12.8.2026

Suoraan Linnanmäen riemuista ehdin juuri ja juuri kotitalon kattoparvekkeelle tarkkailemaan/kuvaamaan auringonpimennyksen ihmettä ja pilvien paikalle saapumisen kummaa. Ennusteet lupasivat parempaa, mutta kuinkas sitten kävikään….

Samalla hetkellä kun sain kamerat valmiiksi, alkoi pimennys (klo 20.01) ja pilvet valuivat paikalle peittäen auringon lähes kokonaan. Meinasin jo luovuttaa, mutta sitten päätinkin toisin ja jäin venaamaan rauhassa (VR). Kannatti, sillä pilvien takaa kurkisteli pimentynyt mollikkamme useampaan otteeseen. Ihan viimeiset kuvat laskevasta ja edelleen pimentyneenä loistavasta lähitähdestämme otin, kun se sukelsi Kumpulan kampuksen rakennusten taakse. Tähän astisen aurinkohavistelun hienoin setti, sillä sen heinäkuun 1990 täydellisen auringonpimennyksen aikaan nukuin teltassa onneni ohi Mikkelin Dinosaurockin uuvuttamana. No, seuraavaa täydellistä Suomessa saa vielä odotella kotvasen 😀 

Muutaman kuvatuksen sain kuin sainkin aikaiseksi! 

 

Lyhytnokkahanhi – elis pitkästä aikaa!

Tuli puhelimeen ilmoitus, että olisi lyhytnokkahanhi ihan lähettyvillä. En yleensä lähde bongaamaan (sanan varsinaisessa merkityksessä), mutta tänään aamulla hyppäsin fillarin satulaan ja suhautin alta 10 minuutissa paikkaan, jossa tämä itseltäni ns. elislistalta puuttuva lintu oli nähty aamuvarhaisella.

Jännitti luonnollisesti olisiko hanhi edelleen paikalla ja siellähän se taapersi parikymmenpäisen merihanhiporukan keskellä. Muutaman kuvankin sain napattua, vahvasta lämpöväreilystä huolimatta ihan kelvollisiakin näyttävät olevan. Ja sitten se parvi päätti vaihtaa paikkaa jättäen satunnaisen lintuhavainnoijan ihmettelemään näkemäänsä. Onneksi läksin! 

Kotilammikon kaunotar

Helsinki on nasta luontokaupunki. Se paljon puhuttu luonto alkaa ihan parkkipaikan reunasta, eikä aina tarvitse lähteä edes kotiparveketta kauemmas tehdäkseen havaintoja.

Tämä silkkiuikku ei nyt ihan parvekehavainto ole, muttei kovinkaan kauas tarvitse vaivautua. Melkein näköetäisyydellä kotoa on pieni lammikko, jossa viihtyy useita lintulajeja ja tänä keväänä siihen uskaltautui pesimäpuuhiin myös silkkiuikkupariskunta. Pesä on melkein pyörätien reunassa, ja puuhien tarkkailu sujuu myös ilman kiikareita saati kameroita.

Silkkiuikku pesällä

Toisella ”kotilammikolla” elelee liejukana, sen puuhia voin seurata suoraan kahvipöydästä. Ja olipa samalla lammikolla viime kesänä myös mandariinisorsakin. 

 

Sammakkojahdista tuli peurajahti!

Luppopäivän (sitähän mun elämä nykyään on) ajanvietteeksi ajelin Keskuspuistoon etsimään sammakoita. Tuli kunnolla lunta tupaan, kas kun ei ensimmäistäkään loikkijaa löytynyt vakiopaikalta. Oliko liian kylmä vai liian vähän vettä lammikossa, kas siinäpä kysymykset joihin ei ole vastausta.

Mutta loikkihan siellä puskassa joku! Valkohäntäinen koikkelehtija, peura tai kauris, miten haluatte. Laukonpeuraksikin aikanaan kutsuttu puutarhojen ystävien rakastama pitkäjalka. Eipä nämä ihmeemmin pelkää satunnaista luontohönöä, katseli vain ja lähinnä keskittyi syömään pajukkoa.

Valkohäntäpeura

Ajattelin tässä ryhtyä ainakin puoliksi tosissaan keräämään Helsingin eläimistöä kuvina talteen. Jostain pitää aloittaa, vaikka tästä kauriista. Tosin, onhan mulla jo melkoinen määrä otuksia stadissa kuvattuna. Joku toinen luppopäivä teen niistä oman gallerian tänne. 

Valkohäntäkauris