Gambia 2007

Piipahdin Gambiassa marraskuun alkupuolella (8.-16.11.2007). Lähtö Gambiaan oli vähän sattuman sanelema juttu. Olin kyllä suunnitellut sinne menoa, mutta tämä retki toteutui yllätyksenä ja pyytämättä. Viikon matka Gambiaan ei ole hirveän kallis, paitsi jos matkustaa yksin kuten minä. Viikon retken hinnaksi sinkkulisällä muodostui n. 800e. Siihen päälle rokotukset ja ennen kaikkea malarialääkitys nosti kustannuserää reilusti. Ja pitihän sitä ostaa kameraan isompi muistikortti varalta. Ja hyvä olikin hankinta. Kappalemääräisesti kuvasin reilut 1500 kuvaa. Muutama taisi onnistuakin, onneksi. Monopodi olisi pitänyt olla mukana tai jalusta. Sen tajusin paikan päällä. Vaikka valoa on miljoona kertaa enemmän kuin täällä samaan aikaan.

Yksi hauska lisäkapistus, joka oli matkassa mukana oli puhelimeni ja gps-navigointilaite. Pidin navigaattoria päällä retkilläni ja pikkulisäsovelluksella sain talteen kulkureitit tarkalleen. Kotona voin nyt talven pimeinä ja kylminä hetkinä palata Google Earthin avulla noihin lämpimiin ja aurinkoisiin tunnelmiin.

Viikon aikana kiertelin lähiympäristössä, omin päin ja erinomaisen mukavan hankolaisen pariskunnan kanssa (kiitos vaan Kristiina ja Martti!). Oppaana toimivat paikalliset lintuoppaat ja “lintuoppaat”. Osa näistä oppaista oli ihan päteviä ja tuntuivat tuntevan ennestään suomalaisia lintuharrastajia. Foday Bojang, Mustapha Barry ja Mawdo Keita tuntuivat olevan linnuista perillä varsin hyvin. Hotellien edustoilla hengaili toki joukko vähemmän taitavia opasehdokkaita, jotka tunsivat kyllä korppikotkan ja pikkulinnun eron, mutta siihen se jäikin. Gringolta olisivat halunneet muutaman dalasin hekin.

Oppaan käyttö Gambiassa on hyvin suositeltavaa. Ja edullista. Hinta on aina sovittava etukäteen, muuten voi tulla retken jälkeen pitkä neuvottelusessio. Ilman opasta kokenut harrastaja löytää lintuja, niinkuin tekee kokematonkin, mutta oppaat tuntevat paikallisen ympäristön. Ja oppaan kanssa saa kulkea rauhassa, “bumsterit” eivät iske kiinni kun kulkee jo paikallisen kanssa.

Ensimmäinen lintu, jonka laskeutumisen jälkeen havaitsin oli lehmähaikara. Ja olipa muuten viimeinenkin ennen kotimatkaa. Haikaroita oli lentokentän reunaviheriöillä runsaasti. Heti aseman ulkopuolella havaitsi hyvin, että nyt ollaan paikassa, jossa lintuja riittää. Ja lämpöä. Bussin ikkunasta, matkalla hotellille silmissä vilisi suorastaan korppikotkia, kyyhkyjä ja muita lajeja. Pikku iltakävely joelle lisäsi tunnetta, että nyt todellakin ollaan “lintuparatiisissa”. Kahlaajia, kalastajia, haikaroita, kutojia…

Ensimmäinen aamu (9.11.) valkeni lämpimänä, hieman nihkeästi sujuneen yön jälkeen.

Lämmintä aamulla 22,7C, heti auringon noustessa. Vielä en tohtinut mereen uimaan, arkajalka kun olen. Terassilla istuskellessa olikin päivä mukava aloittaa afrikanvaristen aamutouhuja seuraten. Palmujen lehvästössä ne keikkuivat ja häiritsivät kaunomedestäjien aamupalaa. Kyläkutoja hujautteli talon päädyssä olevaan puskaan ja siellä tuntui varpusilla olevan pesäpuuhat täydessä käynnissä. Aamupäivällä järjestetty tervetulotilaisuus oli hyvä tapa tsekata millaisen porukan kanssa sitä on liikkeellä. Ja kylläpäs riittikin ihmeteltävää. Jollakin oli jääkaappi laittamatta kylmenemään ja toisella oli joku toinen asia oudosti. Ainakin erilailla kuin kotona Suomessa. Hei haloo! Mehän ollaan Afrikassa! Teki mieleni huutaa, mutten huutanut. Ujo ja tuppisuu kun olen 

Onneksi porukasta löytyi myös luonnosta, linnuista, perhosista ja valokuvauksesta kiinnostuneita matkalaisia. Hankolainen pariskunta Kristiina ja Martti, joiden kanssa tulikin kierreltyä omilla retkillä ja istuttua välillä iltaakin. Kävelyretki tervetuloseremoniapaikalta omalle hotellille pitkin rantaa oli varsin hauska ja antoisa. Korppikotkat käyskentelivät hotellin puistossa kuin olisivat olleet lemmikkeinä siellä. Melkein metrin pituinen lisko oli myös kuin tarhassa siellä vaikka vapaa olikin. Ensimmäinen päivä meni muuten totutteluun ja ihan vaan rauhoittumiseen. Mukanani raahaama lämpömittari kertoi iltapäivällä klo 16 paikallista aikaa lukemaksi +42,6C! Mittari oli aurinkoisella terassillani, varjossa samassa paikassa oli vain +34C. Illalla sovin seuraavalle päivälle retken lähimaastoon paikallisen oppaan kanssa. En muuten tiennytkään että minulla on näin paljon ystäviä Gambiassa. Ihmiset ovat vilpittömän kiinnostuneita, tervehtivät ja hymyilevät iloisesti. Se tuntuu käsittämättömälle. Helsingissä moisesta joutuisi pehmustettuun huoneeseen. Tiukassa paidassa.

Lauantaiaamuna (10.11.) hieman levottoman yön (malarialääkkeiden vaikutusta?) jälkeen heräsin ennen kellonsoittoa.

Oikeasti ennen auringonnousua. Auringonnousun seuraaminen on joka paikassa hienoa, mutta varsinkin tällaisissa olosuhteissa se on mahtavaa. Aamupalan jälkeen kohti Kotu Streamin siltaa, jossa oppaani Mawdo Keita jo odottelikin. Reilu neljä tuntia kierreltiin ympäri jokisuistoa, riisivainioita ja puskia. Saaliina 62 lajia, shikra eli arovarpushaukka ja sahelinpaksujalka olivat mukavimpia haviksia. Nämä kaverit tosiaan osaavat hommansa, retken jälkeen Mawdo kirjoitti vielä listan havaituista lajeista samaan hintaan. 300 dalasia. Saatoin maksaa liikaa “taksojen mukaan”, mutta molemmat olimme tyytyväisiä. Kotu Streamin “lintuasemalla” paikalliset oppaat ottivat vähän yhteen, kas kun maksavia asiakkaita on vähän ja oppaita paljon. Taisi olla pojilla nokkimisjärjestys. Kovaa ripitystä sai eräs kaveri kun oli nähtävästi “napannut asiakkaan lennosta”. Oppaani Mawdo tarjosi seuraavalle päivälle retkeä Abukon lintureservaattiin 25e/hlö hintaan. Hotellin edustalla tapaamani toinen opas teki paremman tarjouksen samasta retkestä, 60e/3 hlöä. Näin se markkinatalous pelittää Gambiassakin. Seuraavaksi päiväksi sovittiin taas retki lähimaastoon.

Iltauinnilla lämpimässä (+29C) meressä auringonlaskun oli hieno elämys seurata kun pikkukalojen houkuttelemat isot kalat tekivät huikeita syöksyjä pintaan, välillä 3-4 kertaa putkeen metrinkin verran pinnan yläpuolelle. Kalastusta harrastavalla satunnaisella matkailijalla alkoi päässä velloa idea. Mitäs jos sitä yhden päivän käyttäisi kalastukseen….?

Sunnuntai (11.11.) – varsin tuulinen aamu, aallot meressä korkeimmat koko matkan aikana.

Afrikanvarikset metsästelivät hotellin pihassa sirkkoja ilmasta taitavasti tuulessa pyörien.
Aamupalan jälkeen taas pienelle päiväretkelle lähiympäristöön. Oppaana Mustapha Barry. Paikallisen golfkentän ympärillä on hyviä paikkoja lintujen havainnointiin. Jotenkin oli huvittavaa näissä olosuhteissa myös seurata golffareiden touhuja. Ei vaan sopineet ympäristöön nuo ruutuhousuiset mailahemmot.

Jälleen oppaasta oli hyötyä koko rahan edestä. Paikalliset bumsterit pysyivät loitolla ja omin päin ei tuollaisiin paikkoihin olisi osannut/uskaltanut edes hakeutua. Hienoja kuvauspaikkoja löytyi useita ja mm. afrikanmetsäkalastajasta saatiin todella läheltä otettua kuvia. Pöllöjä etsittiin, muttei löydetty.

Illalla ennen auringonlaskua vielä käveltiin pieni omapäinen retki ilman opasta. Ja kyllä olikin heti riesaksi asti avustajia tarjoutumassa mukaan. “Thanks but no thanks”, tiukasti lausuttuna yleensä meni perille sitkeimmillekin siipeilijöille. Omatoimiretkellä löydettiin listalle pari uutta lajia, kynsihanhi ja savannikorppikotka. Illalla tiirailtiin muotinäytöstä hotellilla. Kokemus sekin.

Seuraavalle päivälle suunniteltiin retki Abukoon. Yöllä kurahti sitten vatsa. Ja toisen kerran. Onneksi olin ottanut lääkkeet mukaan. Ei mitään suomalaisen apteekin perussettiä vaan Egyptistä ostetut rohdot “faaraon kostoa” varten. Aamulla olo oli jo siedettävä ja Abukon retkeä ei tarvinnut peruuttaa.

Maanantai (12.11.) – retki Abukoon. Oppaina Mustapha Barry ja Foday Bojang.

Abuko on mielenkiintoinen reservaatti 30 km päässä Kotun hotellialueesta. Matkalla ajettiin Gambian suurimman kaupungin Serrekundan läpi. Melkoinen kokemus. Liikennettä oli kuin kehäykkösellä aamuruuhkassa ja autokalusto “hieman” vanhempaa ja ei ihan niin ympäristöystävällistä kuin meillä Suomessa. Pakokaasupitoisuus ylitti normit reilusti. Luulen että Ilmatieteen Laitoksen pienhiukkasanalysaattorit olisivat räjähtäneet noissa olosuhteissa.

Gambiasta ei enää helposti pongaa isompia nisäkäslajeja. Tansanian, Kenian tai Etelä-Afrikan kaltaisia safareja täältä on turha hakea. Abukossa kuulemma olisi mahdollista nähdä jotain, näin meitä valistettiin. No, yksi antilooppi, jokunen apina, orava ja krokotiili. Siinä ne. Ja sitten kammottavissa olosuhteissa reservaatin reunalla olevissa häkeissä muutama hyeena ja lisää apinoita. Niitä en olisi halunnut nähdä.

Abukossa kuljettiin välillä hyvinkin “viidakkomaisissa olosuhteissa”. Muutamista havaintokojuista pystyi varsin läheltä seuraamaan varsinkin haikaroita ja nähtiinpä kannusfrankoliinikin. Kuningaskalastajia oli myös hyvin lähellä kuvattavissa. Abukon lähellä pyörähdettiin vielä riisivainioilla kävelyllä, kuumuus alkoi olla jo vatsatautiselle liikaa, mutta sieltä löydetyt savannivarpuspöllö ja töyhtökotka olivat sen arvoisia.

Tiistai (13.11.) – aamulla jo tunsi että tänään on ilmanala taas erilainen.

Kosteusprosentti hipoi varmaan sataa. Lämpötila oli +27C ja kokonaisuus vaikutti kerrassaan tukahduttavalta.

Päätettiin silti lähteä pienelle kävelyretkelle “omin päin” lähiympäristöön. Ilman opasta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Seuraamme lyöttäytyi ihan väkisin eräs “lintuopas”, joka ei ollut lukenut lintuopaskirjaa kannesta kanteen vaan lähinnä kuullut lintujen nimiä ja niitä sitten toisteli meille. Pöllö oli kuulemma yhdessä puussa. Sinne kannattaa nyt ehdottomasti lähteä. No, käytiin me sitä puuta katsomassa “oppaan” mieliksi. Ei se pöllö siellä tietenkään ollut, mutta oli kuuleman mukaan ollut siellä. Pari viikkoa sitten.

Gambia tuntuu olevan myös aika byrokraattinen maa. Kun menimme paikalliselle jätevesialtaille tiirailemaan tiiroja, jostain tyhjästä ilmestyi mies kuittivihkon kanssa ja halusi meiltä 20 dalasin “pääsymaksun” alueelle. Summahan oli tietysti ihan naurettavan pieni, mutta kaikessa omituisuudessaan osoitus siitä kaikki on mahdollista tässä hymyilevien ihmisten maassa. Näillä altailla muuten oli päivänä eräänä iso joukko brittiharrastajia kalliinnäköiset kaukoputket tanassa pongaamassa lammikoilla viihtyviä pitkäjalkoja.

Joen rantapusikossa tiesin lentelevän mehiläissyöjiä, joista halusin hyvän kuvan. Tai kaksi. Ja sinne piti mennä. Lieneekö ollut kyseessä varsin kosteankuuman päivänä aiheuttama herpaantuminen vai itsepäisen “opashenkilön” ympärillä pyöriminen, mutta en lukuisista valotetuista ruuduista huolimatta saanut mieleistäni kuvaa noista kauniista linnuista. Muutenkin kaikkia valokuvia kotona selatessani totesin että ei se valon määrä ole oikotie onneen. Jalusta olisi ollut paikallaan ja rauhallisuus sekä kärsivällisyys. Kaikkia Gambiassa kuvaamiani otoksia vaivaa sama ongelma. Ne on kaikki otettu liian hätäisesti. Seuraavalla kerralla keskityn kuvaamiseen ihan eri tavalla, en pyri ikuistamaan kaikkea vaan valikoiden ja hätiköimättä. Kauas piti mennä todetakseen että kuvaaminen on vaativa harrastus.

Iltapäivällä toteutin yhden matkan aikana virinneen haaveeni. Lähdin paikallisten jamppojen kanssa kalaretkelle. Sainkin ihan privaattiveneen ja kipparin lisäksi paattiin kiipesi kaksi assaria. Siinä me sitten lilluttiin merellä reilut kolme tuntia, gepsin mukaan ajelua tuli reilut 15 km. Useita tärppejä, veneeseen saakka yksi barrakuda ja yksi rockfish eli rokkikala 

Hauska kokemus, mutta se tonnikala jäi edelleen purkkitasolle minun kalastushistoriassani. Jos olet itse suunnittelemassa matkaa Gambiaan ja haluat kalastamaan, älä tee niinkuin minä. Älä ota ensimmäistä venettä ja sovi etukäteen mitä luvassa on. Neljä tuntia voi jälkeen päin osoittautua kolmeksi, vaikka hinta tietysti otetaan neljästä.

Illaksi sovittiin sitten grillijuhlat rannalle kalastajien kanssa. Ja sinnehän oli pakko mennä. Pojat lupasivat, että illalla on tarjolla kalaruokaa, hyvää seuraa ja rumpuja. Ja vot, olihan sitä! Kävin paikallisesta minimarketista hakemassa virvokkeita ja suuntasin kohti pilkkopimeää rantaa. Kohti sykkivää rummutusta. Ja katso, sieltä alkoivat pimeästä loistaa hymyilevät valkoiset hampaat ja siellähän ne vesselit olivat. Iloisesti ottivat vastaan ja toivottivat tervetulleeksi. Grillattu “rokkikalani” oli hyvää ja samoin barrakuda, jos kohta se ei syötynä ole niin hyvä kuin siimanpäässä taistelijana. Erityisen hauskaa minulla oli siinäkohtaa iltaa kun paikalliset esittäytyivät: vasemmalla puolellani istui Jesus, oikealla puolella Moses ja rumpuja paukutti Muhammed. Meinasi hieman pakanaa naurattaa seurassa. Siis minua. Jumalatonta rienaajaa.

Kyllä maar nukutti illan rientojen jälkeen.

Keskiviikko (14.11.) – viimeinen täysi päivä Gambiassa.

Niin se aika rientää! Vastahan tänne tulin ja nyt pitää jo todeta että huomenna on palattava kotiin pimeään ja kylmään. Tästä päivästä piti siis repiä kaikki irti. Ainiin! Tuliaisia pitää jostain ostaa kotiin vietäväksi! Sekin vielä 

Pitkä kävelyretki tässä vaiheessa jo vanhojen hankolaisystävien seurassa oli varsin mielenkiintoinen. Käytiin ns. lummelammella spottaamassa jassanoita ja ihmeteltiin apinanleipäpuun massiivisuutta. Baobabin oksistossa oli melkoinen kutojayhdyskunta. Kymmeniä, jos ei satoja pesiä vieri vieressä. Tässä vaiheessa huomaan että muistiinpanoni loppuivat ja ehkä hyvä niin… Viimeinen päivä sujui hyvin siis!

Torstai (15.11.) – kotimatka alkaa

Pakko oli viimeinenkin päivä aloittaa pulahduksella linnunmaidonlämpöiseen Atlanttiin auringonnoustessa. Sitten aamupalalle ja valmistautumaan kotimatkaan. Tavarat matkalaukkuun ja ylimääräiset vaatteet kierrätykseen. Aika moni matkan aikana tutuksi tullut gambialainen tuli kyselemään olisiko jotain lahjoitettavaa. Ja kyllähän muutamista t-paidoista ja farkkusortseista ilomielin luopui. Ei tarvinnut kuljettaa kotiin ja varmasti ilahdutti pikkulahjoituksellaan montaa paikallista. Aika paljon gambialaisnuorten päällä näkyikin suomalaisia vaatteita, olipa yhdellä lintuoppaistamme päässään sanomalehti Kalevan lippalakki. Seuraavalle matkalle otan mukaan kasan käytettyjä kännyköitä, niitä löytyy helposti kymmenenkin matkalle mukaan. Kaikillahan niitä on. Kun pitää aina päivittää uuteen malliin. Avustamiseen Gambiassa löytyy kohteita. Itse lahjoitin paikalliselle kyläkoululle pikkusumman, siellä rakennettiin parhaillaan uutta vessaa, seinät oli jo pystyssä. Katto vaan puuttui.

Kotimatka oli pitkä ja uuvuttava. Onneksi lento oli aikataulussa eikä mitään viivästymisiä tullut. Kotona olin enemmän kuin väsyneenä aamuyöstä perjantaina. Sääliksi kävi niitä joilla matka jatkui vielä Helsingistä esim. Rovaniemelle junalla.

Kaikkiaan matkasta jäi varsin hyvä maku. Gambia on lämpimien ihmisten lämmin ja aurinkoinen maa, joka tarjoaa viikon matkallakin hienoja elämyksiä. Halpa se ei missään tapauksessa turistille ole. Turistialueilla kaikki maksaa järjettömän paljon suhteessa paikallisten ihmisten hintatasoon. Mutta meillehän se on kuitenkin kohtuuhintaista. Olutindeksillä mitaten: pullo paikallista olutta (Jul Brew) maksoi hotellin baarissa 40-50 dalasia, minimarketissa hotellialueella 40 dalasia, hotellin ulkopuolella 25 dalasia ja halvimmillaan taisi maksaa 20 dalasia. 1 euro = 29 dalasia.