Minun Afrikkani. Niinpä. Täällä sitä taas ollaan. Vastahan minä Tansaniassa kävin 21 vuotta sitten ja taas täällä. Yhtenään pitää rempata kulmilla. Sitten viime kerran huomaa että kulmilla on rempattu. On meinaan Dar Es Salaam muuttunut. Keskustan hiekkatiet on melkoisia straadoja ja autojen määrä on moninkertaistunut. Liikennekaaos on entisensä. Täydellinen.
Ensimmäinen täysi päivä Darissa on takana, tänään treffattiin tuore suurlähettiläs ja WWF Tansanian jefe. Teorialla tankattu pää pitää saada kentälle todentamaan mitä käytännössä puskassa tapahtuu. Huominen lauantai sujuu letkeästi autoillen kohti Tangaa. Sunnuntaina pääsemme vihdoin kohtaamaan Itä-Usambaran alueen nykyhetken. Mutta nyt on aika pistää simmut supuksiin ja koneet nukuksiin.
lauantai 24.9.
Kamat kasaan ja venttaamaan kuljetusta. WWF:llä on kuulemma uusi maastoauto, joten yksi huoli vähemmän. Dar Es Salaam – Tanga näyttää kartalla suht. lyhyeltä väliltä mutta kun suorinta tietä ei suoriudu perille yhtä nopeasti kuin kiertotietä niin luonnollinen valintamme on kiertotie. Ensin kohti länttä, sitten ylös pohjoiseen ja lopuksi vielä paluu rannikolle itään. Tuskin ennen pimeää ollaan perillä. Viime kerralla sama matka kesti 1 1/2 päivää, yhden yöpymisen taktiikalla. Siihen aikaa kestopäällyste oli ripoteltu tielle 100-200 metrin välein 5-10 neliömetrin palasina. Kummallinen tapa tehdä tietä, vielä kummallisempi kuin Suomen tiemuseon… öö siis tieverkoston hoito nykyään.
Aika täällä, siis kellosta katsottu sellainen, on muuten täsmälleen sama kuin kylmässä pohjolassa. Kello on nyt vartin yli ysi, taidanpa raahata laukut hotlan eteen odottamaan noutajaa. Kohti Tangaa ja sen yli! Geronimo!
Dar Es Salaam – Tanga
Joku väitti matkan olevan 196km ja että sen ajamiseen menee liikenteestä riippuen 5-6 tuntia. Just joo. Kun oltiin oltu tienpäällä yli 5 tuntia, luki kilometritolpassa Tan 261km. Matka ei mennyt ns. putkeen eikä edes tuubiin. Infernaaliset ruuhkat takasivat aikataulun täydellisen romuttumisen.
Tuskaa ei helpottanut yhden mukaantulevan ihmisen yhteyslennon myöhästyminen. Lopulta, kolmen tunnin pimeässä ajelun jälkeen, pääsimme perille kohteeseen. Paikallinen majapaikkamme osoittautui siistiksi tukikohdaksi. Iltaohjelmassa oli safkaamista ja fudista. Kaupungin kerma oli vallannut piharavintolan seuratakseen brittifutista kolmesta isosta näytöstä. Pettymys oli suuri kun ManU:n peli päättyi tasan. Matsin jälkeen kaikki katosivat yön pimeyteen. Paitsi me.
Ja unet oli taas jännittäviä.
Sunnuntaina sataa aina
Olipas päivä. Joutavan päiväistä luennointia yli puoleen päivään ja iltapäivällä ”kentälle”. Jonne oli pitempi matka kuin oletettiin. Niinkuin aina. Nähtiin yhtä jos toista. Niinkuin aina. Ja varsinkin toista. Perillä kohteessa tutkittiin käyttämätöntä vekotinta joka tulisi mullistamaan tuotannon. Niinkuin aina. Pari kuvaa kiireessä. Niinkuin aina. Kohti seuraavaa kohdetta, alkuperäisestä suunnitelmasta myöhässä. Niinkuin…
Seuraavaan kohteeseen ei päästy perille ensimmäistä reittiä käyttäen. Kas kun tieltä suistunut kuorma-auto tukki tien. Ja kiertotie oli pitkä. Ja joka päättyi ylipääsemättömään jokeen. Siihen loppui kiire. Mutta paikka oli mielenkiintoinen. Ainakin äänimaailmaltaan. Lintuja tirskui ja käkätti puissa kiitettävästi, joku apina urisi eri kivasti lähipuustossa. Ei tosin nähty. Pimeä ehti tulla ennen kotoutusmatkaa hotelliin. Ja nälkä. Niinkuin aina. Matkalla tienvarsimetsää valaisivat tuhannet tulikärpäset. Päivän pelastus. Hotellin menusta löytyneestä pitsasta nyt puhumattakaan.
Huomenna aamulla suunnataan kohti ylänkösademetsää. Kaksi seikkailuntäyteistä päivää edessä.
maanantai 26.9.
Säätiedotus sademetsäilijöille. Tangassa sataa. Lämpötila +22C. Tuulitiedot puuttuvat.
Lienee merkki ilmastonmuutoksesta kun monsuunisateet tulevat kuukauden etuajassa. Sade ei sinänsä ole huolen aihe, mutta mitä se tekee tieverkostolle arveluttaa. Eilen jo piti jättää yksi kohde käymättä kun joki tulvi, maastoauto ei olisi siitä päässyt yli ja kainaloa myöten itä-afrikkalaisessa mutaojassa kahlaaminen ei meille nirppanokkamatkaajille sitten sopinut.
Jää hyvästi Tanga! Beach Resortin kokoushuone, uima-allas ja mangroveranta piti jättää taakse kun edessä oli sademetsäretki Vugun vuoristokylän kautta Amanin Luonnonpuistoon. Ja päivähän sujui epistolan mukaisesti. Not! Sade oli muuttanut savipohjaiset tiet mutavelliksi ja matkavauhti puoliintui. Ellei enemmänkin. Välillä mentiin ”liukuen” alamäkiä ja me matkustajat vetäydyttiin ulos ajoneuvosta kun urhea kuskimme sumbaili maasturin oikealle reitille turvallisesti.
Ohjelma meni uusiksi, yksi vierailupaikka piti jättää väliin ja silti ylhäällä Amanissa oltiin vasta pimeän laskeudettua. Majapaikka on 850 metriä merenpinnasta ja ainakin tällä hetkellä varsin kostea. Vettä sataa, mutta niinkai sademetsässä kuuluukin sataa. Aamulla liikkeelle auringonnousun aikaan, jos vaikka ei sataisi. Sitä ennen jännittävien unien maailmaan.
27.9. Amani Nature Reserve
Yöllä satoi lohduttomasti. No, tämä ON sademetsä. Sade hieman vaiensi luonnonäänimaailmaa, silti öisestä metsästä valui korviini melkoinen mekkala. Aamuherätys ennen auringonnousua ja pihalle pimeään. Illan sumu oli tipotiessään ja odotukset korkealla. Amanin kyläläiset olivat heräämässä samaan aikaan, täällä työnteko alkaa auringonnoususta päättyäkseen auringon viime säteisiin. Majapaikan puissa loikki pieniä maki-apinoita ja yölaulajien kuoro oli lopettelemassa antaakseen tilaa päivävuorolle. Auringonnousun hetkellä minuutin kahden sisään äänimaisemassa tapahtuu muutos. Sarvinokat alkavat kailottaa ja lennellä ympäriinsä kisaillen. Bulbulien pulputus kuuluu jokapaikkaan. Pienet manakin -linnut pyrähtelivät ympäriinsä ja afrikanmetsäkalastaja tiiraili kelopuun nokassa saalista. Päivä on noussut, matkailija siirtyy aamupalalle ja kohti perhosbaaria. Siis paikkaa, jossa kasvatetaan perhosia.
Perhosten maailmassa
Odotin pitkää ajelua mutaisilla teillä mutta perhostarhassa olimme vartissa. Puutarhassa leijaili kymmeniä perhosia ympärillä ja olo oli kuin pikkupojalla karkkitehtaan näytelaarien äärellä. Paitsi ettei näitä nameja saanut syödä, vain katsoa, kuvata ja ihailla. Perhoset laskeutuivat välillä iholle, hatulle, paidanhihalle ja kameran objektiiville. Kuvaa niitä siinä sitten. Kai muistikortilta jokunen hyvä kuvakin löytyy.
Seuraavaan kohteeseen pääsy vaati kuskiltamme lähes epäinhimillistä venymistä ja autolla-ajamisen lahjakkuutta. ”Hän on mutavelliteiden virtuoosi, hän lentää matalaan…”
Kohde muuten oli yli 1000 metrin korkeudessa ja täynnä arastelevia lapsia, joita olisi ollut mukava kuvata. Harmi kun niin monet pakenivat kameran kääntyessä kohti. Toisaalta ymmärrän tunteen vaikkakin jäin paitsi hienoista kuvista. Uskoakseni.
Päivä täysi ennen auringonlaskua! Uskomatonta. Sille voisi vaikka nostaa Kilit. Kilimandzaro -oluet siis. Skål. Huomenna kohti Dar Es Salaamia. Koko päivä siis autossa. Eri vänkää.
keskiviikko 28.9. Amani – Dar Es Salaam
Aamulla taas ylös ennen auringonnousua. Haastattelu WWF:n metsäasiantuntijan kanssa nousevan auringon kultaamassa sademetsässä saattaa jäädä mieleen. Aamupala ja hyvästit Amanin luonnonpuistolle. Alas liki 1000m:n korkeudesta tasangolle, siirtymä mutavelliröykytysteiltä sileälle asfaltille sai kokeneen kuskimmekin huokaamaan helpotuksesta.
Pitkiä, vetäviä teitä pitkin kului päivä tienpäällä. Maisemat vaan vilisivät silmissä. Majoitus tuttuun hotelliin, iltasafka ja koisimaan. Tämä Afrikka käy voimille. Ja huomenna taas aikainen ylösnousu.
torstai 29.9. Dar Es Salaam – Selous Nature Reserve
Aamupäivällä oli aika nousta pieneen ”pellillä vuorattuun myyränkoloon”. ZanAirin puhtaana kiiltelevä Cessna odotti matkaajia lentoasemalla. Kamat kyytiin ja taivaalle. Ilmasta käsin luonnonpuisto näytti kuivalta paikalta. Paitsi joki. Jo lentokoneesta pystyi havainnoimaan muutamia kirahveja ja virtahepoja. Vaikutti lupaavalta. Lento sujui erinomaisesti lentäjän toimia seuraillen ja kyyti oli tasainen. Kuoppaiselle hiekkakentällä laskeutuminen hirvitti vähän. Aivan suotta. Espanjalainen kipparimme tömäytti Cessnan radalle ihan kuin olisi tehnyt sen aiemminkin.
Kentän reunassa odotteli jeeppi ja opas Ahmed. Varsin miellyttävä kaveri. Matkalla kentältä majapaikkaan tutustuin uuteen lajiin minulle hyvin läheltä. Ihokontaktilla. Tsetse-kärpänen! Kivuliaita puremia. Ahmedilta löytyi apu, tömäkäntuoksuista karkotetta nahkaan ja johan pysyi tsetset kauempana. Hetken. Ennen hotellia Afrikan eläimistä näyttäytyivät seepra, impala ja maassa viihtyvä iso sarvinokkalintu. Metson kokoinen otus.
Iltapäivän retkeltä löytyi paitsi kauniita, kuivia maisemia, myös kirahveja, kudu-antilooppi, kääpiömangusti, paviaanilauma, lukuisia lintulajeja ja tsetse-kärpäsiä. Norsu ja leijona antoivat odottaa vielä. Iltaruokailun aikana kuului mojova loiskaus lodgen lähilammikosta. Herra hippo oli saapunut iltakylvylle. Liian innokas joukkiomme ryntäsi sitä katsomaan ja siitä ei osuuspankin mannekiinieläin tykännyt vaan löntysti tiehensä arvokkaasti. Huomenna illalla olemme viisaampia. Yöllä, teltassa nukkuessani, heräsin muutaman kerran ulkoa kantautuneisiin ääniin. Mitähän siellä mahtoikaan mönkiä? Ei pelottanut yhtään.
perjantai 30.9. Selous
Aikainen ylösnousemus taas, istuskelin heti auringonnousun jälkeen telttani edustalla ja kuulostelin ympäröivän luonnon äänimaisemaa. Ei mitään veret seisauttavaa, kaikenlaisia ”pikkuääniä” silloin tällöin. Hiljaista. Sitä tänne moni tulee hakemaan.
Aamupalan jälkeen olikin aika nousta autoon ja suunnistaa kohti ”pelipaikkoja”. Leirimme ei ole parhaalla mahdollisella paikalla mitä tulee isoihin eläimiin. Kolmen tunnin ajelun aikana kiikarin okulääreihin osui peruselukat: impalat, seeprat ja pahkasiat. Linnuista nyt puhumattakaan. Lopulta edessämme oli ihan yllättäen LEIJONA. Tosin pensaan alla pötköttämässä. Vieressä oli toinen. Komea uros ja näyttävä naaras. Raukeina katselivat meitä silmät sirrillään. Olisivat halunneet varmasti mieluummin nukkua rauhassa kuin tulla häirityksi jeepin moottorin pörinällä ja kameransuljinten roksutuksella. Ehkä leijonat ovat jo tottuneet heitä töllisteleviin kalpeanaamoihin. Ei me ainakaan ruokailumielessä tunnuttu leijonia kiinnostavan. Hyvä niin. Pikkumatkan päästä löytyi hieman muista erillään oleva leijonapariskunta, jolla oli lisääntyminen mielessä. Kiima-aikana leijonat parittelevat lukuisia kertoja lyhyin välein. Välillä huilataan. Tähän huilaustaukoon osuimme paikalle. Odottelumme palkittiin lopulta kun urosleijona ponkaisi ylös, ilmoitti naaraalle olevansa taas valmis, kapusi kumppaninsa selkään ja tsup. Alle 10 sekunnin koko homma ohi, komealla murinalla säestettynä. Toivottavasti pariskunnan perheonni saavuttaa täyttymyksensä pentujen muodossa ja Selous saa jonkun ajan kuluttua todistaa uuden leijonakuninkaan syntymistä. Hämmentävä kokemus.
Norsuja lähdettiin etsimään seuraavaksi. Ja löytyihän niitä. Seitsemän norsun jono lompsi kuin tilauksesta paikalle matriarkan johdolla. Puuttui vain että olisivat ottaneet toisiaan hännästä kiinni ja taustalle olisi laitettu soimaan ”Baby Elephant Walk”. Norsuihin törmättiin, kerran melkein sananmukaisesti, päivän aikana useampaan otteeseen. Mutta aikansa kutakin, pakko oli lähteä takaisin kohti perusleiriä jonne oli kolmen tunnin ajomatka. Piti olla. Autoon tuli yllättäen ongelmia lämpötilan kanssa, kuski näytti huolestuneelta, mutta onneksi emme olleet ”vaarallisella alueella”. Kävelemään emme olisi saaneet lähteä silti, koskaan ei voi näissä olosuhteissa tietää mitä tulee vastaan. Kuljettajamme Ahmed ratkaisi ongelman kohtuullisen nopeasti ja hätiin radiopuhelimella hälytetty kakkosautokin sai palata takaisin. 11 tuntia Selousin pomppuisilla, pölyisillä, mutaisilla ja paikoin tsetse-kärpäsiä kuhisevilla teillä oli melkein liikaa. Rankka reissu, mutta kyllä kannatti. Iltaruokailuun tuli melkein kiire. Lodgeen oli saapunut 8 hengen brittiporukka emmekä saaneet enää henkilökunnan täyttä huomiota. Perinteinen afrikkalainen herkku, kasvislasagne maistui hyvältä eikä mangojälkiruoassakaan ollut valittamista. Yömyssy ja unten maille. Nukkumatti heitti unihiekan nopeammin kuin leijonauros hoiti hommansa safarilla. En kuullut yöllä mitään ääniä. En edes omaa kuorsaustani. Onneksi.
lauantai 1.10. Selous Natural Reserve
Viimeinen päivä Selousissa ja toka vika Afrikassa tällä kertaa. Päivän ohjelmassa oli tutustuminen Rafiki -joen maisemiin toiveena nähdä toki leopardi. Taas oli vuorossa keinumista maastoautossa ennen rauhoittumista veneen tasaiseen kyytiin. Virtahepoja väistellen ja krokotiileja kuvaillen ajelimme yläjuoksulle vaikka eläinlaumat olivat alajuoksulla. Leopardi pitäisi nähdä, syitä ja seurauksia pohtimatta. Ajeltiin ja tsuumailtiin. Vaan ei leopardia. Ei edes vilaukselta. Selous pitää leopardinsa mustasukkaisesti jemmassa. Ei sit. Mä en leiki teidän kanssa. Pitäkää pardinne. Leo me nähtiin.
Paluumatkalla leiriin teki kuskimme Ahmed hyvän kepposen. Ajoi muka kiireessä kohti seuraavia matkalaisia, mutta veikin joukkiomme katsomaan auringonlaskua. Hienoeleinen yllätys!
Yö tummuu Selousin yllä ja linnunrata hehkuu kirkkaana. Väsyneen, mutta onnellisen satunnaisen matkailijan on aika mennä nukkumaan ”seitsemän gekon telttaan”. Hyvää yötä Selous, hyvää yötä Tansania ja hyvää yötä Afrikka. Kunnes jälleen tapaamme.