En ole harrastanut aiemmin varsinaisia valokuvaukseen liittyviä, järjestettyjä kuvausmatkoja. Nyt olen. Kun keväällä aloin miettiä työelämästä poisjäämistä ja sitä myötä eläköitymistä, mieleeni nousi ajatus jollain tapaa itseni palkitsemisesta. ”Jos sitä nyt kerrankin lähtisi vain ja ainoastaan luontokuvaukseen korvamerkatulle reissulle!”
Alkoi hillitön tarjonnan läpikäynti. Ja katso, tarjollahan olisi vaikka ja mitä ja ennenkaikkea missä. Olisi ollut pingviinireissua Antarktikselle, jellonabongausta Afrikan savannilla, jännitystä tiikerien valtakunnassa ja karhukojua itärajalla. Pinkun kuvasin Galapagosilla kerran, olen nähnyt leijonapariskunnan olevan sillai safarilla, kävellyt Nepalissa metsässä jossa kuulemma tiikeri asuu ja nallenkin olen nähnyt parin metrin päästä kuhmolaisessa piilokojussa istuessani. Joten hakusessa oli – niinkuin Monty Pythonissa sanottiin aikanaan ”and now for something completely different”.
Olin kuullut paljon unkarilaisesta nuoresta lintukuvawelhosta, jonka erikoislaatuisilla piilokojuilla on kuvattu kansainvälisissä kilpailuissa palkittuja valokuvateoksia. Itsehän en kuvillani kilpaile, eikä tavoitteena siis ollut sellaisten tekeminen, mutta ikuisesti kaikesta kiinnostuneena ajattelin lähteä kokeilemaan mitä itse saisin aikaan noissa legendaarisissa kojuissa. Ja kun vielä matkan ajankohtakin sopi siedettävästi perhe-elämän luomiin reunaehtoihin, valitsin kohteeksi Bence Maten kojut Unkarissa.
Joten ei muutakuin kamat kasaan ja menoksi.
Bence Maten farmi sijaitsee n. 150km etelään Budapestista, jonne lentää sujauttaa sukkelaan Helsingistä parissa tunnissa. Etäisyys oli yksi kriteereistäni matkan valinnassa tällä kertaa. Ei vaan huvittanut lähteä ”toiselle puolelle maapalloa” ja istumaan lentokoneessa tuntisotalla. Tällä kertaa ei.
Perillä kohteessa.
Farmi osoittautui varsin lämminhenkiseksi paikaksi, askeettisine kuvioineen. Majoitustilat täyttivät vaatimattomiin olosuhteisiin tottuneen reissumiehen odotukset, mitä sitä kuvausmatkalla osaisi edellyttää muuta kuin kuivan ja siistin tukikohdan kylpyhuoneella. Pari kolme hämähäkkiä eivät muutakuin ilahduttivat, kaikki eivät varmasti ilman puistatuksia moisista selviäisi.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi -metodilla mentiin lounaat ja illalliset joka päivä, aamiainen itsepalveluperiaatteella oli jännä mutta toimiva ratkaisu, kas kun kuvausretkille lähdettiin eri aikoihin, joskus jopa ennen auringonnousua.
No mitä siellä sitten oikein oli nähtävillä ja kuvattavissa, kysyy nyt malttamaton kuvaajakollegani Anttolasta? Olihan siellä. Lintulajeja kirjasin ylös 38 kpl, joista kaikkia en onnistunut kuvaamaan ainakaan kunnolla. Nisäkäspuoleltakin löytyi täpläkauris, maaorava, kettu ja majava. Kauriita liikkui pelloilla useita, lajimääritystä en tohtinut lähteä tekemään muista kuin yhdestä ihan varmasta yksilöstä, joka tuli eteen metsäkojulla.
Linnuthan luonnollisesti olivat pääkohteena ja niitä tosiaan pystyi kuvaamaan parinkymmenen kojun uumenista. Bence Maten kehittämä kojuratkaisu ”peililaseineen” tarjoaa mahdollisuuden kuvata hyvin läheltä lintujen häiriintymättä. Kaikissa kojuissa on siis kuvaajan ja lintujen välissä lasi, jonka läpi kojusta näkee ulos, muttei sinne näe sisään. Kojussa istuessaan on yritettävä välttää heijastuksia eli pukeutumiskoodi on musta. Ja sehän sopii minulle enemmän kuin hyvin. ”Useimmiten pukeudun mustaan, etsin tosin kokoajan tummempaa” on hassunhauska mottoni mitä tulee vaatteisiini. Itselleni ei ainakaan tullut tilannetta vastaan, jossa heijastukset olisivat tarttuneet kuviini tai että linnut olisivat ihmeemmin reagoineet kameroita heilutteleviin kuvaajiin. Olin muuten vetänyt valkoisten objektiivieni päälle vaimon sukkahousuista modatut mustat suojukset. Tämä vinkkinä tulevien aikojen Bence Mate Farm-retkeilijöille kerrottakoon.
Viikko meni nopeasti ja muistikortit täyttyivät vielä nopeammin. Jokailtaiseen rutiiniin kuului päivän kuvien siirto ulkoiselle kovalevylle, akkujen lataus ja ihmettely mitä tuli nähtyä/koettua. Odotus oli suuri seuraavalle päivälle mielessä nukahtamiseen saakka. Ja aamulla taas reippaana kohti uusia seikkailuja.
Saldo? Olinko tyytyväinen? Mitä tekisin toisin? Lähtisinkö uudelleen? Kas siinä kysymyksiä joihin edelleen etsin vastauksia. Odotin saavani ns. elämäni kuvan yhdestä lempilinnustani, jonka olen toki kuvannut Suomessakin. Kuningaskalastajasta. Mutta kuinkas sitten kävikään… Kunkkukojulla oli pesintä menossa eikä lintu kalastanut kojun edustan lammikossa lainkaan, kävi vaan pikaisesti lähijoelta hakemassa kalan silloin, toisen tällöin pesään vietäväksi. Toimitus oli nopeampi kuin menneiden aikojen Foodora -läheteillä. Paljon nopeampi. Itse asiassa niin nopea, että melkein jäi kuvat linnusta kokonaan ottamatta. Jokunen tallenne sentään jäi kennolle editoitavaksi. Mutta se ELÄMÄNI KUNKKUKUVA jäi edelleen ottamatta. Pettymys? Kyllä, ehdottomasti.
Lähtisinkö uudelleen samaan paikkaan? En. Ainakaan samaan aikaan viikoksi. Jos sitä kuningaskalastajakuvaa lähtisi metsästämään, täytyisi mennä talvella. Ja sen kuvan takia en lähtisi uudelleen. Kohteessa ollessani kuulin uskomattomalta kuulostavan tarinan punarinnasta, joka kalasti kilpaa kuningaskalastajan kanssa samaisella lammikolla. Siis punarinta syöksymässä veteen kalan perässä… Kuulosti tekoälyltä, mutta totena se meille kerrottiin ja tilanteesta on olemassa kuvia ja videotakin. Täytynee kysyä Luontoillasta ovatko kuulleet moisesta.
Viikko tuotti kyllä oman kovalevyn kulmalle melkoisen määrän (658Gb) kuvaraakileita, joista osa oli kyllä tosi hienoja. Jopa itse olin niistä aavistuksen yllättynyt. Viikko (6 kuvauspäivää) oli ehkä vähän turhan pitkä sessio, kojujen määrästä huolimatta parina viimeisenä päivänä alkoi iskeä turhautuminen ja kun paikalla ollut toinen kuvausporukka ”valtasi” heidän suosikkikojunsa niin täytyi kysyä kuten Mikko Perkoila aikanaan: ”arvaa harmittiko?”. No ei oikeasti harmittanut, koska niitä kuvia oli jo niin paljon.
Kohde oli tosi mielenkiintoinen ja fasiliteetit puolsivat paikkaansa. Farmin henkilökunta oli erinomaisen mukavaa ja kaikki turistin toiveet toteutettiin niin hyvin kuin vain olosuhteet huomioiden pystyttiin. Oppaat kuljettivat tiimiämme ympäriinsä, välillä aika pomppuisten taipaleiden taakse. Kojuista kaukaisimmat taisivat olla 35km päässä farmista. Mutta nekin ehdottomasti käymisen arvoisia. Käyskentely vapaalla jalalla farmin maisemissa tuotti lukuisan määrän lintuhavaintoja, esim. kuhankeittäjän viheltelyä oli erinomaisen nastaa kuulla pitkästä aikaa. Harmi ettei lintu saapunut kuvattavaksi, mutta ei aina voi voittaa.
Blomiksen luonnon testiryhmän loppulausunto:
+ kohteen etäisyys
+ palvelut kohteessa
+ kuvattavaa riittävästi
– kuningaskalastajan tilanne
– matkan hinta
